Kinesioteippaus

Kinesioteippausta käytetään muun muassa vähentämään kipua, lihasta rentouttavana tai aktivoivana, lisäämään liikkuvuutta sekä lihasvoimaa, lymfakiertoa edistävänä poistamaan turvotusta, arven hoitoon, ohjaamaan nivelen asentoa tai muuttamaan kuormitusta nivelside- ja jännealueella sekä vaikuttamaan nivelen toimintaan.

Kinesioteippaus on kehitetty alkujaan 1970-luvun loppupuolella Japanissa kiropraktikko Kenzo Kasen toimesta, josta se levisi ensin Pohjois-Amerikkaan Soulin Olympilaisten myötä ja sieltä 90-luvun lopussa Eurooppaan. Suomessa on järjestetty kinesioteippauskoulutuksia vuodesta 2008.

Teippauksia järjestäviä tahoja on useita, mutta teippaustekniikat ovat käytännössä samat kaikkialla. Myös itse teippejä ja niiden valmistajia on paljon. Perustarkoitus teipeissä on sama, mutta ominasuuksissa on eroja. Kinesioteippi on elastisuudeltaan 30 – 40 % venyvää ja vastaa painoltaan sekä paksuudeltaan ihoa. Materiaali on 100 %:sta puuvillaa. Teippi on hengittävä ilmavan rakenteensa vuoksi ja siinä käytetty teippiliima on akryylipohjainen, jonka vuoksi se harvoin aiheuttaa allergisia reaktioita tai tuntuu käytössä epämiellyttävältä.

Joitakin vasta-aiheita teippaukselle on, kuten avohaava tai muutoin vaurioitunut iho. Kinesioteippi pysyy iholla yleensä vähintään 3-5 päivää riippuen teipin asettelusta, ihosta, hoidettavasta kohdasta ja teippilaadusta. Teipin kanssa voi käydä suihkussa ja uimassa. Kinesioteipin ominaisuuksista johtuen teipin käyttö on monipuolisempaa kuin perinteisen urheiluteipin käyttö, jossa niveltä pyritään tukemaan ja samalla usein myös liikkuvuus rajoittuu. Kinesioteippaus sen sijaan mahdollistaa nivelen täyden liikkuvuuden ja se tukee kehon luonnollista paranemisprosessia muun muassa verenkierto- ja lymfajärjestelmän sekä neurofysiologisten tekijöiden kautta.

Kinesioteippausta voidaan soveltaa eri tekniikoilla, tavoitteesta riippuen. Teippaustekniikan valinta perustuu siihen, kuinka teipin vetosuunta ja elastisuus ohjaavat ihoa ja lihaskalvoa. Esimerkiksi lihasteippauksessa teippi nostaa ihoa ylöspäin lisäten tilaa ihonalaiskudoksessa, jonka vuoksi nestekierto lisääntyy ja paine vähentyy kipua aistivissa reseptoreissa.

Varaa aika